Moka on lahja - tarina siitä miten epäonnistuin

Updated: Apr 19


Tiedätkö sen tunteen, kun epäonnistuu ja sen häpeän tunne, mikä siitä nousee, on niin iso, että haluaisi vain haihtua savuna ilmaan.


Me kaikki kohtaamme epäonnistumisia arjessamme ja elämässämme. Niissä hetkissä sisäinen kriitikko pääsee usein vahvasti ääneen. Epäonnistuminen sinänsä ei ole paha juttu, vaikka se tuntuu kiusalliselta ja kamalalta. Mutta jos sisäinen kriitikko jää sen jälkeen ääneen, niin se on huonompi homma.


Epäonnistumisista pitää puhua



Mietin tilanteita elämässäni, joissa olen yrittänyt jotain, mikä on mennyt todella syvälle metsään. Tarina omasta epäonnistumisestani, jonka kerron tässä blogissa, menee heittämällä oman elämäni TOP3:een.


Haluan kertoa tarinan siksi, että mielestäni epäonnistumisista puhutaan ihan liian vähän. Insta ja muu some ovat täynnä kuvia ja tarinoita onnistumisista. Se on mahtavaa, koska onnistumista on myös tärkeä puhua, kuulla ja iloita.


Somesta tulee kuitenkin helposti kuva, että ihmiset vain tekevät juttuja ja onnistuvat koko ajan. Kenelläkään ei ole mitään haasteita, ei häpeän tunteita eikä epäonnistumisia.


Kaikki epäonnistuvat, vaikka harva sitä näyttää ja harva siitä puhuu - ja ymmärrettävistä syistä, koska epäonnistumista seuraava häpeän tunne on niin suuri.


Jos epäonnistumisen pelon vuoksi ei suostu edes yrittämään, silloin ei myöskään voi saada onnistumisia.

Yrittämisessä on aina epäonnistumisen riski. Huomaako joku, että minua jännittää ja pelottaa? Mitä muut ajattelevat jos homma meneekin reisille? Harha on siinä, että se, mikä itsestä tuntuu epävarmalta, näyttää monesti ulospäin rohkeudelta. Samalla, kun itse pelkää sitä, että muut huomaavat jos epäonnistun, muut katsovat sinua ja ihailevat rohkeuttasi yrittää. Tämä kannattaa pitää mielessä, koska oma sisäinen kokemus, mikä sinänsä on tärkeä, voi kuitenkin olla aika liioiteltu.


Epic failure


Työskentelin aikaisemmin valtion virkamiehenä ja hain aina välillä erilaisia uusia töitä.


Muutama vuosi sitten hain asiantuntijatyötä, joka liittyi kansainväliseen työhön ja erityisesti pohjoismaiseen yhteistyöhön. Vaikka haastatteluun meno aina jännittää, menin tapaamiseen aika itsevarmana, koska tiesin osaavani työn substanssin.


Oli kulunut jonkin aikaa siitä, kun olin edellisen kerran käynyt haastattelussa. Eikä yksinkertaisesti tullut missään kohtaa mieleeni, että ruotsin kieltä olisi kannattanut kerrata ennen haastattelua.


Haastattelu alkoi. Huoneessa oli yksikön päällikkö ja kaksi muuta henkilöä. Keskustelu lähti hyvin käyntiin. Puhuimme suomeksi osaamisestani ja siitä työstä, mikä heillä yksikössä tarjolla. Sitten haastattelija vaihtoi englantiin ja ja sehän sujui myös oikein hyvin.


Kunnes tuli se hetki, johon en ollut tajunnut varautua:


Kan du berätta lite om din erfarenhet av internationellt samarbete och det som du har arbetat med under de senaste två åren?


Syvä hiljaisuus, joka kesti ehkä kaksi sekuntia, mutta tuntui iäisyydeltä.

Niiden kahden sekunnin aikana ymmärsin, että olisi kannattanut lukea ruotsin sanastoa ennen haastattelua.


En pystynyt välttämään tilannetta, koska siinä istuin ja kysymys oli esitetty.

Lähdin vastaamaan kysymykseen melko itsevarmasti. Puhun ihan hyvin ruotsia, mutta silloin kun kertoo omasta työhistoriasta ruotsiksi, olisi tarve muistaa paljon sellaisia sanoja, joita ei yleensä tule käytettyä, eikä ne välttämättä tule heti mieleen.


Ja voin sanoa, että sanat eivät siinä haastatteluhetkellä todellakaan tulleet mieleen.


Ensimmäisen lauseen puolivälissä hoksasin, että en tiedä kaikkia sanoja, joita tarvitsen asian kertomiseksi.


Olin kuitenkin jo aloittanut lauseen ja klaarasin tilanteen epätyylikkäästi niin, että keksin sanoja, joiden toivoin osuvan sinne päin. Täytin loput aukot englannin kielellä ja toivoin, että sana olisi ehkä jotakin samanlaista ruotsiksi.


Todella huono idea!



En kuitenkaan pystynyt välttämään tilannetta millään muulla tavalla, paitsi sanomalla haastattelijalle suoraan, että itse asiassa en näköjään osaakaan ruotsia, vaikka olen hakemukseeni kirjannut hyvät ruotsin kielen taidot.


Selitin ja sönkötin ja olo oli kamala, mutta jotenkin vedin tilanteen siinä läpi ja lopulta onneksi haastattelu vaihtui takaisin suomen kieleen.


Siis ihmettelen miten hyvin haastattelijalla piti pokka siinä tilanteessa niin, että ilmekään ei hänen kasvoissaan värähtänyt!


Haastattelu päättyi ja lähdin pois. Ja tiesin sillä hetkellä että en saanut sitä työpaikkaa. Häpeän tunne oli todella suuri ja huomaan, että se nousee uudelleen ihan vain tätä tarinaa kirjoittaessa.


Jääkö sisäinen kriitikkosi ääneen?


Minkälainen sisäinen puhe sinulle iskee päälle silloin, kun sinut valtaa epäonnistumista seuraava häpeän tunne?


Veikkaan, että sisäinen kriitikkosi pääsee silloin valloilleen, ja sieltä tulee mahdollisesti se kaikkein rumin teksti ulos. Niistä käynnistyvät ajatuskelat saattavat johtaa siihen lopputulokseen, että "En enää koskaan aio..."


Jos epäonnistumisen olikin kokenut paras ystäväsi tai oma lapsesi, sanoisitko hänelle ne asiat, jotka sanot tuossa hetkessä itsellesi? Antaisitko ne ohjeet tulevaisuutta varten, jotka annat itsellesi?


Enpä usko!


Mutta miksi sitten sanot niin itsellesi? Miksi uskottelet itsellesi, että juuri tuo on oikea tapa reagoida asiaan?


Itsemyötätunto on kiva kaveri



Haastattelustani seurannut häpeän tunne lieventyi nopeasti, kun päätin suhtautua asiaan itsemyötätunnon kautta.


Sisäinen puheeni meni lopulta suunnilleen näin:

  • Tiedän, että epäonnistumistani todistanut haastattelija on myös epäonnistunut joissain asioissa. Hän tietää miltä se tuntuu.

  • Kokeilin ja olin rohkea, kun menin haastatteluun. Tein virheen, mutta se on ok. Yritin silti.

  • Olen ylpeä itsestäni, kun suostun olemaan epämukavuusalueella elämässäni.

  • Mun virheet eivät määritä mua ihmisenä. Mä olen arvokas ja hyvä tyyppi niistä huolimatta.

  • Ensi kerralla osaan valmistautua paremmin.

  • Soitan kaverille ja kerron mitä tapahtui. Hän osaa nauraa kanssani tälle koko jutulle!


Epäonnistumiset ovat tärkeitä


Ajattelen itse epäonnistumisia rakennuspalikoina onnistumista kohti. Harvoin elämässä on niin, että kokeilee jotain ja se vain onnistuu. Että asiat aina vain onnistuisivat. Mutta silloin kun epäonnistuu, niin tiedän olevani matkalla onnistumista kohti. Olen oppinut jopa iloitsemaan epäonnistumisista, koska tiedän, että olen taas askeleen lähempänä sitä, mitä haluan saavuttaa ja kokea elämässä. Tiili kerrallaan rakennan vankkaa perustaa onnistumisen tueksi.


Voit onnistua tai oppia - mitä itse opin?


Tärkein asia, mitä opin haastattelusta oli se, että aina, kun menen haastatteluun, mietin tarkkaan etukäteen, miten minun tulee valmistautua siihen.


Sen sijaan että olisi vetänyt johtopäätöksiä siitä, että ei enää ikinä kannata hakea mitään tuon tyyppistä työtä, vedin johtopäätöksen, että oma virheeni oli siinä, että en tajunnut kerrata ruotsia etukäteen, ja ensi kerralla kertaan.


Ja itse asiassa epäonnistuneen haastattelun jälkeen olen ollut kaksi kertaa haastattelussa, jossa on tarvittu nimenomaan ruotsin kielen taitoa, ja olen kerrannut oleellista sanastoa etukäteen ja pärjännyt haastatteluissa hienosti. Niinkin hienosti, että toisen haastattelun kautta sain työpaikan!


Missä asiassa sinä olet epäonnistunut viimeaikoina ja miten suhtauduit siihen? Miten haluat ajatella, kun seuraavan kerran löydät itsesi epäonnistumisen hetkestä?

Kiinnostaako sinua kokeilla, mitä coaching on ja miten se sopii sinulle? Varaa itsellesi tutustumistapaaminen tästä